Tietoa meistä
Olemme vuonna 1909 perustettu naisvoimisteluseura, joka aloitti toimintansa nimellä Naisvoimisteluseura Elo. Nimi muutettiiin kuitenkin Kajaanin Eloksi 1978, koska tuntitarjonta alkoi laajentua perinteisestä naisvoimistelusta myös muihin lajeihin.
Asentovoimistelusta siirryttiin vapaavoimisteluun 1920-luvun alussa, jonka lisäksi seuralla oli myös naiskuorotoimintaa. 1930-luvulla pelattiin pesäpalloa ja 1940-luvulla siirryttiin lentopalloon. Seura voitti jopa lentopallomestaruuksia 1950-luvulla!
1980-luvulla aerobic alkoi kiinnostaa myös kainuulaisia Jane Fonda -huuman myötä. Vuonna 1985 SVUL:n Kainuun piiri valitsi Kajaanin Elon Kainuun kuntourheiluseuraksi. 1990-luvulla Elosta tuli Svoli:n alainen liikuntaseura ja se oli 1994 perustetun Kainuun Liikunta ry:n perustajajäsen.
Tänä päivänä Kajaani Elo tarjoaa monipuolisia aikuisten ryhmäliikuntatunteja, kuten kuntojumppaa ja trimmiä. Seuralla on erilaisia lasten tunteja, kuten esim. taaperojumppa, sirkustunti sekä useampi tanssillisen voimistelun ryhmä.